Tutustu Jyväskylän yliopiston taidekokoelman muotokuviin

Yliopistossa taide voi olla esteettisenä ihailun kohteena, mutta myös muistuttamassa oppilaitoksen menneisyydestä. Etenkin muotokuvien tehtävä on kertoa ihmisistä, jotka ovat olleet tärkeä osa yhteisöä. Yliopistotaiteen tehtävä on myös tukea yliopiston elämää ja tuottaa hyvinvointia. Jyväskylän yliopiston taidekokoelmaan kuuluu noin 1300 teosta. Ne ovat pääasiassa suomalaisten taiteilijoiden töitä ja ajoittuvat 1800-luvulta nykypäivään. Yliopiston taidekokoelman alku oli sen edeltäjien, Jyväskylän seminaarin (1863–1934) ja Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun (1934–1966) kokoelmissa. Vuonna 1966 korkeakoulu muuttui yliopistoksi.

Taidekokoelma.jyu.fi-sivustolla esitellään osa Jyväskylän yliopiston taidekokoelmasta. Ensimmäisenä näkyviin pääsevät kokoelman muotokuvat, ja jatkossa galleriaa täydennetään muilla teoksilla. Yliopiston taidekokoelma sisältää noin 100 muotokuvaa pääosin oppilaitoksen piirissä eri aikoina vaikuttaneista henkilöistä. Muotokuvissa esiintyvät esimerkiksi kaikki yliopiston aiemmat rehtori sekä suuri joukko professoreita. Tekijöiden joukossa on merkittäviä taitelijoita, esimerkiksi Maria Wiik, Tapani Raittila ja Marjatta Tapiola. Kokoelmaan sisältyy myös Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen johtajien ja suomalaisen liikuntakasvatuksen uranuurtajien muotokuvia, jotka siirtyivät Jyväskylän yliopiston haltuun, kun voimistelulaitos lakkautettiin ja liikuntatieteen yliopistollinen opetus keskitettiin Jyväskylään.

Lisätietoja:
Palvelupäällikkö Pirjo Vuorinen
pirjo.vuorinen@jyu.fi
puh. 040 550 6099