Jyväskylän 1. luokkien Kompassi-opintokäynnit Luontomuseoon toteutetaan virtuaalisena museoseikkailuna kevätlukukaudella 2021

Jyväskylän kaupungin Kulttuuriopetussuunnitelma Kompassiin kuuluvat 1. luokkien ohjatut opintokäynnit Luontomuseossa korvataan kevätlukukaudella 2021 virtuaalisella museoseikkailulla vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Haluamme omalta osaltamme toimia vastuullisesti ja huomioida parhaalla mahdollisella tavalla oppilaiden, opettajien ja museo-ohjaajien turvallisuuden.

Jokainen eppuluokka pääsee kevättalvella 2021 osallistumaan omalle virtuaaliselle live-museoseikkailulle koulusta käsin. Virtuaalisella Luontomuseoseikkailulla tutustutaan videovälitteisesti muun muassa eläinten suojaväreihin, talvehtimiseen sekä erilaisiin elinympäristöihin Luontomuseon näyttelyssä seikkaillen. Vuorovaikutteisen museoseikkailun aikana perehdytään myös yhdessä museon ohjaajan kanssa keskustellen museon kokoelmiin ja luonnon tutkimisen saloihin.

Virtuaaliset museoseikkailut toteutetaan helmi- ja maaliskuussa 2021. Luokkien virtuaalisten museoseikkailujen aikataulut noudattavat mahdollisuuksien mukaan opettajien jo aiemmin varaamia Luontomuseo-vierailuaikoja. Virtuaalisen museoseikkailun kesto on 1 tunti. Museolta ollaan lähiaikoina kaikkiin museokäyntiajan jo varanneisiin opettajiin yhteydessä virtuaalisen museomatkan tarkemmista aikatauluista ja käytännön järjestelyistä.

Luontomuseo toivottaa kaikki kaupungin eppuluokat lämpimästi tervetulleiksi virtuaalisiin live-museoseikkailuihin!

 

 

Eppuluokan opettaja, tutustuthan alta löytyvään toimintaohjeeseen. Ohjeet päivitetään pian myös Kulttuuriopetussuunnitelma Kompassin verkkosivuille.

 

Opettajan toimintaohje - näin valmistaudut eppuluokkasi kanssa virtuaaliseen Luontomuseoseikkailuun:

· Jos olet varannut opintokäynnin ja bussikyydin luokallesi tammikuulle, toimi näin: Peru bussikyyti ja odota, että museolta otetaan sinuun yhteyttä virtuaalisen museoseikkailu-ajan sopimiseksi.

 

· Jos olet varannut opintokäynnin ja bussikyydin luokallesi helmi- tai maaliskuulle, toimi näin: Peru bussikyyti, mutta pidä varaamasi opintokäyntiaika yhä kalenterissa. Virtuaaliset museoseikkailut pyritään toteuttamaan helmi- ja maaliskuussa jo tehtyjen varausten mukaisina aamupäivinä. Museolta otetaan sinuun yhteyttä tarkan virtuaalisen museoseikkailu-ajan sopimiseksi.

 

· Jos et ole vielä varannut luokallesi vierailuaikaa Luontomuseoon, toimi näin: Ota 18.12.2020 mennessä yhteyttä Luontomuseoon ja varaa luokallesi virtuaalinen museoseikkailuaika: luontomuseo[at]jyu.fi tai 040 805 4043.

 

 

· Virtuaalinen museoseikkailu toteutetaan Zoom-alustalla, johon luokkasi pääsee osallistumaan sähköpostiisi lähetettävän linkin avulla. Jotta luokkasi virtuaalinen museoseikkailu voi alkaa, tarvitsette käyttöönne:

 

o Tilan, kuten luokkahuoneen, jossa on mahdollisuus jakaa Zoomissa tapahtuvaa seikkailua esimerkiksi valkokankaan kautta. Tällä tavoin koko luokka näkee, mitä seikkailulla tapahtuu.

o Toimivat kaiuttimet, jotta koko luokka kuulee mitä seikkailulla tapahtuu.

o Toimivan mikrofonin, jolla pääsette keskustelemaan museo-ohjaajan kanssa seikkailun live-osiossa. Tarvittaessa on riittävää, jos opettaja pystyy välittämään oppilaiden kommentit ja kysymykset museo-ohjaajalle. Paras tilanne tietenkin on, jos oppilaidenkin äänet kuuluvat suoraan museo-ohjaajalle.

o Seikkailun loppupuolella tehdään pieni piirustustehtävä, joten jokaiselle oppilaalle tulee varata kynä ja paperi (esim. lyijykynä ja yksi A4-paperi riittävät).

 

 

 

Lisätiedot:

 

Luontomuseon asiakaspalvelu: luontomuseo[at]jyu.fi ja 040 805 4043.

 

Tiedemuseon suunnittelija Anna Blomster

Sähköposti: anna.k.blomster[at]jyu.fi

puh. 040 805 34 35