Tervetuloa tekemään kulttuuriympäristökierros tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän syntysijoille!

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVIEN 2022 TEEMANA KESTÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ

Tervetuloa tekemään kulttuuriympäristökierros tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän syntysijoille Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampukselle

YLIOPISTO_SYKSY_2019_2_NinaHuisman.jpg

Kuva: Nina Huisman

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäki on suojeltu, valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jossa on rakennuksia 1800-luvun lopulta nykypäivään. Alueen arkkitehteina ovat olleet mm. Konstantin Kiseleff, Alvar Aalto, Arto Sipinen sekä Lahdelma & Mahlamäki Oy. Seminaarinmäen koulupuutarha rakentui alueelle samaan aikaan, ja siitä muodostui Suomen ensimmäinen valtiorahoitteinen koulupuutarha. Seminaarinmäellä on nähtävissä jäänteitä historiallisesta koulupuutarhasta, ja alue muodostaa ainoan Suomessa yhtenäisenä säilyneen kävelykampuksen ja historiallisen kampuspuiston. Kampuksen rakennuskantaa ja viheralueita vaalitaan kestävän kehityksen toimintamalleihin perustuen.

Voit kiertää aluetta itsenäisesti seuraavien aineistojen kautta:

Lisäksi 30.9.2022 osana Tutkijoiden yön tapahtumaa on mahdollista osallistua syksyn viimeiselle puutarhakierrokselle Seminaarinmäen puutarhaan. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.jyu.fi/fi/akateemiset-tapahtumat/tutkijoiden-yo/ohjelma-2022

ehl_logo_fi_2000x1000 (002).pngEuroopan_kulttuuriymparistopaivat_RGB.jpgtiedetta kaikille.png