Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen johtajaksi

Rehtori Keijo Hämäläinen on hyväksynyt filosofian maisteri Pekka Olsbon valinnan Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen johtajaksi 15.11.2021 alkaen. Avoimen tiedon keskuksen johtaja vastaa yksikön kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja johtamisesta sekä digitaalisten informaatiopalveluiden kehittämisestä.

Pekka Olsbo siirtyy Jyväskylään Oulun yliopiston kirjaston palvelupäällikön tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2018 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt mm. julkaisupäällikkönä Jyväskylän yliopiston kirjastossa ja Avoimen tiedon keskuksessa.

Olsbo toimii Kansallisen avoimen tieteen koordinaation Kokooma- ja yksittäisteosten avoimen saatavuuden työryhmän puheenjohtajana sekä Avoimen tieteen seuranta -työryhmän jäsenenä. Hän on toiminut lukuisissa alan luottamustehtävissä.

- On aivan valtavan hienoa lähteä johtamaan ainutlaatuista Avoimen tiedon keskusta, varsinkin tilanteessa, jossa tieteen avoimuutta kehitetään Suomessa niin kokonaisvaltaisesti ja digitaalisuus on noussut merkittäväksi osaksi kaikkien palvelujen kehittämistä. Avoimen tiedon keskuksella on hieno ja takuulla mielenkiintoinen tulevaisuus edessään, Pekka Olsbo sanoo.

Avoimen tiedon keskus on Jyväskylän yliopiston kirjaston ja tiedemuseon ainutlaatuinen yhteenliittymä. Keskuksessa työskentelee noin 70 henkilöä. Keskus tarjoaa asiantuntevia ja ajanmukaisia kirjasto- ja museopalveluita sekä avoimen tieteen palveluita toimipisteissämme ja verkossa.

Lisätietoja: Pekka Olsbo, puh. 050 433 8697, pekka.olsbo@oulu.fi