Vuoden Luontokuvat 2020 Luontomuseossa 14.5.-24.6.2021

Tervetuloa tutustumaan upeisiin Luontokuviin!

Vuoden Luontokuvat 2020 –kiertonäyttely avautuu Jyväskylän yliopiston tiedemuseon Luontomuseossa 14. toukokuuta. Näyttelyssä nähdään kaikki Vuoden Luontokuva 2020 –kilpailussa palkitut kuvat. Vuoden Luontokuva 2020 -kilpailun ja näyttelyn tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista.

Vuoden Luontokuva 2020 -kilpailuun osallistui yli 15 000 kuvaa, joista suurin osa kilpaili aiheittain seitsemässä eri sarjassa. Kilpailussa oli myös nuorten sarja ja erikoissarja, Vapaa ja luova, jossa kuvia sai käsitellä jonkin verran vapaammin kuin muissa sarjoissa. Näyttelyssä on esillä yhteensä 36 kuvaa: jokaisen kilpailusarjan kolme parasta kuvaa ja kunniamaininnan saaneet kuvat.

Vuoden Luontokuvaksi 2020 valittiin Petri Pietiläisen haarapääskyaiheinen ”Rakentaja”. Kilpailun tuomaristo luonnehti voittokuvaa taidokkaasti tallennetuksi hetkeksi haarapääskyn rakennusurakasta ja pesätarvikkeiden noudosta. Tuomaristoa miellytti myös voittajakuvan sommittelu ja pystyrajaus: ”Harvoin nähty sommittelu tuo hyvin esiin haarapääskyn muodot ja erikoisen asennon. Pyrstösulka johdattaa katseen hienosti pääskyn nokkaan. Kuvan kruunaa silmän valopiste”.

Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Yli 40 vuotta toimineeseen yhdistykseen kuuluu noin 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. Vuoden Luontokuva –kilpailu on Pohjoismaiden suurin luontokuvakilpailu, jota SLV ry on järjestänyt vuodesta 1981.

Vuoden Luontokuvat 2020 -näyttely on esillä 14.5.-24.6.2021 Luontomuseossa Harjun Vesilinnassa (Ihantolantie 5, Jyväskylä). Luontomuseo on avoinna ti-pe klo 11-18 ja la-su klo 12-17. Vapaa pääsy. Tervetuloa näyttelyyn!

Lisätiedot:

Luontomuseon intendentti Tanja Koskela, tanja.a.e.koskela[at]jyu.fi, p. 0400 248 063

Tiedemuseon verkkosivut: tiedemuseo.jyu.fi

Vuoden Luontokuva –kilpailun verkkosivut: vuodenluontokuva.fi