Seminariumin vaiheita
Kuvat: Jyväskylän yliopiston tiedemuseon kuva-arkisto ja Riikka Mäkipelkola
Restauroinnin hankesuunnittelu alkoi jo 2000-luvun alkupuolella ja samaan aikaan käynnistettiin tämän kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen historiaan liittyvät tutkimukset opinnäytetöinä Seminaarinmäki-projektin yhteydessä, jossa mukana olivat yliopiston museo, taiteen ja kulttuuritutkimuksen laitos ja etnologian laitos.
Kokonaan suojellun rakennuksen sisätiloista osa palautettiin alkuperäiseen uusrenessanssiasuun. Rakennus valmistui vuonna 1883 kansakouluopettajaseminaarin päärakennukseksi, jossa oli myös miesseminaarilaisten opetustilat. Restauroinnissa osa ensimmäisen tiloista palautettiin jugend-asuun ja kolmas kerros säilytettiin 1960-luvun modernissa asussa. Rakennuksen talotekniikka uusittiin kokonaan ja vaakarakenteet korjattiin perusteellisesti.
Rakennuksen toinen ja kolmas kerros ovat edelleen opetuskäytössä. Juhlasali toimii väitöstilaisuuksien ja muiden juhlien näyttämönä. Seminariumin ensimmäiseen kerroksessa ovat Jyväskylän yliopiston tiedemuseon näyttelyt. Pysyvässä näyttelyssä esitellään Jyväskylän yliopiston oppihistoriaa. Yliopistolle lahjoitettu Tissarin taidekokoelma on saanut oman näyttelytilan. Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa on tila vaihtuville näyttelyille sekä museokauppa ja olohuone.
Suunnittelu ja rakentaminen
Vuonna 1863 perustettua Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaaria varten rakennettiin Seminaarinmäelle viisi punatiilirakennusta ja useita puurakennuksia vuosina 1879–1883. Kyseessä oli valtion rakennushanke, jonka suunnittelutyöstä vastasi Yleisten rakennusten ylihallitus ja siellä erityisesti arkkitehdit Constantin Kiseleff ja L. I. Lindqvist.
Arkkitehti Constantin Kiseleffin signeeraama piirustus vuodelta 1880 ja L.L. Lindqvistin päiväämätön suunnitelma rakennuksen tilaohjelmasta.
Seminarium suunniteltiin opettajaseminaarin päärakennukseksi, ja se sijoitettiin seminaarin johtajan asuinrakennuksen (nyk. Oppio) läheisyyteen mäen päälle. Silloinen johtaja Karl Leinberg oli mukana laatimassa rakennuksen huoneohjelmaa. Rakentaminen aloitettiin keväällä 1880, ja Seminarium vihittiin käyttöön 16.6.1883.
Rakennuksessa sijaitsivat miesopiskelijoiden opetustilat, veistosali ja kaksi asuinhuonetta sekä seminaarin mies- ja naisosaston yhteinen juhlasali. Miesten asuintilat ja poikaharjoituskoulu olivat viereisessä rakennuksessa, joka nykyään tunnetaan Fennicumina. Naisten rakennuksina toimivat nykyiset Historica ja Educa.
Kuvassa seminaarin rakennukset 1880-luvulla järveltä nähtynä.
Seminaarin rakentaminen oli mittava rakennushanke Jyväskylässä. Vilkkaimpana kesänä seminaarin työmaalla työskenteli yhteensä 250 miestä ja naista. Kaikkiaan seminaarin rakennukset muodostivat näyttävän rakennuskokonaisuuden silloisen puutalovaltaisen matalasti rakennetun Jyväskylän kaupunkikuvassa. Kaupungin alueella ei ollut ennen seminaarin rakennuksia kuin kolme kivirakennusta, eikä niistä ole jäljellä kuin kaksi: kaupunginkirkko (1880) ja viljamakasiini (1851) eli nykyinen Rehtoraatti.
Seminaarin päärakennuksen järvenpuoleiseen julkisivuun asennettiin laatta, johon on kullattu kirjaimet S.D.G (Soli Deo Glori, Yksin Jumalalle Kunnia). Seminariumin restauroinnin yhteydessä kultaus uusittiin.
Kuvassa ote seminaarin rakennustyömaan työntekijäluettelosta. Vasemmalta alkaen sarakkeeseen merkittiin ammattinimike, nimi, kunkin viikonpäivän tehdyt työtunnit, yhteenlaskettu viikkotuntimäärä ja tuntipalkka.
Uusrenessanssiarkkitehtuuria
Seminariumin ulko- ja sisäarkkitehtuurissa on nähtävissä piirteitä uusrenessanssista. Ajalle tyypillisen suunnitteluperiaatteen mukaisesti menneiden aikojen tyylejä yhdisteltiin rakennuksen käyttötarkoitukseen sopivalla tavalla. Uusrenessanssin katsottiin sopivan varsinkin koulurakennuksiin, jolloin tyylipiirteiden katsottiin liittävän rakennukset mielleyhtymän kautta eurooppalaisen sivistyksen juurille antiikkiin.
Seminaarin rakennukset toteutettiin verrattain vähäkoristeisena uusrenessanssityyliseksi rakennukseksi. Tämä saattoi johtua seminaarin kasvatuksellisista periaatteista, joissa vältettiin ylellisyyttä. Toisaalta myös käytettävät varat olivat niukat.
Waasan lääninarkkitehti A.W.Stenforsin laatimat mittapiirrokset.
Uusrenessanssivaikutteet näkyvät Seminariumin julkisivun kuutiomaisissa muodoissa ja kerrosjakoa korostavissa vaakatehosteissa. Puhtaaksimuuratut tiilipinnat, hammaslistakoristeet ja kulmatiilinauhat taas viittaavat saksalaiseen tiiliarkkitehtuuriin.
Julkisivun ulkoasu on vuosien kuluessa säilynyt lähes alkuperäisenä. Suurimmat muutokset tehtiin 1960-luvulla peltikaton uusimisen yhteydessä. 2010 valmistuneessa restauroinnissa ulkoasua palautettiin alkuperäiseen ilmeeseen kattomaailman osalta kun savupiiput korotettiin ja pellitettiin 1880-luvun muotoon alkuperäisistä piirustuksista ja Fennicumista saadun mallin mukaan. Uudet ilmanvaihtopiiput sen sijaan ovat modernit muodoltaan.
Elämää seminaarin päärakennuksessa
Seminarium-rakennus rakennettiin alunperin seminaarin päärakennukseksi. Jyväskylän seminaari oli Suomen ensimmäinen opettajaseminaari ja se aloitti toimintansa kaupungin keskustassa vuokratiloissa vuonna 1863. Omat rakennukset seminaarille valmistuivat vuosina 1879 - 1883. Alun perin päärakennuksessa sijaitsivat miesopiskelijoiden opetustilat, veistosali ja kaksi asuinhuonetta sekä seminaarin mies- ja naisosaston yhteinen juhlasali.
Miesseminarilaisten luokkahuoneet sijoittuivat rakennuksen toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Opetettaviin aineisiin kuuluivat uskonto, suomen kieli, sielutiede, kasvatusoppi, ruotsin kieli, historia, maantieto, matematiikka ja kaunokirjoitus.
Kuvassa vasemmalla seminaarilaisia lehtori Kaarlo Oksalan tunnilla (edessä vas.) vuonna 1912. Oikeanpuoleinen kuva on samasta tilasta (nykyään 203) 1920-luvulta. Kuvassa seminaarin V-luokka. Pöydän takana lehtori Juho Jussila ja seminaarin johtaja Kaarlo Oksala seisoo edessä toisena oikealta.
Seminaarin perustaja Uno Cygnaeus otti käsityönopetuksen mukaan seminaarin opetusohjelmaan perustuen hänen pedagogiseen ajatukseen oppimisesta "Työn kautta työhön". Tuohon aikaan käsityö ei ollut mukana omana oppiaineena vielä missään ensin Keski-Eurooppaan perustetuissa seminaareissa. Käsityönopettajana toimi lehtori Rafael Hårdh (1866 - 1898).
Kuvassa vasemmalla on poikaharjoituskoulun veistotunti vuodelta 1910-luvulla. Kuvassa oikealla on valmistuneeseen käsityöhön liitetty nimilappu, joka löytyi Seminariumin restauroinnin yhteydessä lattialankkujen alta.
Musiikki oli mukana seminaarin opetusohjelmassa ja se oli myös monella tapaa läsnä seminaarin muissakin toiminnoissa. Seminarium-rakennukseen keskittyi seminaarin musiikinopetus 1900-luvun alussa. Tuolloin ensimmäiseen kerrokseen tehtiin laulunopetusta varten oma luokkahuone. Soitonopetukselle järjestettiin omat huoneet käsityönopetuksen tiloihin uuden käsityö- ja veistosalirakennuksen valmistuttua vuonna 1905.
Vasemman puoleisessa kuvassa musiikin lehtori P.J.Hannikainen orkesteriharjoituksissa lauluokassa vuonna 1914. Oikeanpuoleisessa kuvassa miesseminaarin ensimmäinen luokka laulutunnilla vuonna 1912. Musiikin lehtorin sijaisena toimi rouva Alli Hannikainen.
Juhlasali oli valmistuessaan kaupungin suurin juhlatila, ja sillä on ollut tärkeä merkitys erilaisten juhlaperinteiden syntysijana. Perinteet, kuten koulujen kuusijuhla ja koululaulut, levisivät valmistuneiden opettajien välityksellä ympäri maata.
Kuvassa seminaarin poikaharjoituskoulun viimeinen kuusijuhla vuonna 1936 juhlasalissa. Kuvassa oikealla miesseminaarin valiovoimistelujoukkue 1920-luvulla Juho Seppelinin johdolla.
Kuvassa vasemmalla miesseminaarilaiset hoitavat velvollisuuttaa huolehtia koko seminaarin rakennusten lämmittämisestä. Tarinan mukaan lyseolaiset antoivatkin miesseminaarilaisille lempinimen Jyskyt Seminaarinmäeltä kuuluvan halonhakkuun vuoksi. Halkoja kuljetettiin "Russalkalla", joka oli saanut nimensä Suomenlahdelle uponneen venäläisen sotalaivan mukaan. Oikean puoleisessa kuvassa Seminariumin rinteessä siivouspäivänä Oppio-rakennuksessa asuneita miesseminaarilaisia.
Korkeakouluaikaa ja yliopistoelämää
Rakennuksen käyttötarkoitus on säilynyt vuosikymmenten aikana lähes muuttumattomana myös seminaaria seuranneiden Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston aikana.
Sota-aikana 1939–1945 Seminarium toimi paikkana, josta sotaan lähtevät saapuivat noutamaan varusteitaan. Vähitellen rakennus päätyi huonoon kuntoon, sillä sotien jälkeen kunnostusvaroista oli puutetta.
Seminariumia aloitettiin kutsumaan vanhaksi juhlasalirakennukseksi Alvar Aallon suunnitteleman uuden kampuksen valmistuttua 1950-luvulla. Korkeakoulun museo sijoitettiin rakennukseen 1960-luvun alussa. korkeakoulun museo. Tuolloin rakennukseen rakennettiin myös huoneisto vahtimestarille.
Korkeakouluaikana miehet ja naiset osallistuivat samaan opetukseen. Kuvassa vasemmalla on menossa Martti H.Haavion luento syksyllä 1952.
Yliopistoaikana väitöstilaisuudet ja muut akateemiset juhlat saivat Seminariumista näyttämön. Kuvan promootiotanssiaiset 1980-luvulta.
Korkeakoulun museossa oli seminaarin perustaja Uno Cygnaeuksen työhuoneen rekonstruktio kuvassa vasemmalla. Museon näyttelyssä oli yksi tila sisustettuna tyypillisen seminaarilaisten asuntolahuoneen tapaan.
Muutosvaiheita jugendista 1960-luvun peruskorjaukseen
Seminariumin sisätiloja on hallinnut vuoron perään kullekin ajalle tunnusomainen tyyli: 1880-luvulla uusrenessanssi, 1900-luvun alussa jugend, 1920-luvulla klassismi ja 1960-luvulta lähtien moderni suuntaus. Talotekniikkaa puolestaan on ajanmukaistettu teknisen kehityksen myötä.
Rakennuksen valmistumisen jälkeen keskeisimmät muutokset ennen 1960-luvun peruskorjausta tehtiin vuosien 1905 – 1916 aikana koskien muutamia huonejakomuutoksia ja talotekniikan uudistuksia. Samanaikaisesti sisätiloja maalattiin Jugendin mukanaan tuomin vaaleammin sävyin. Useimpien varhaisten muutosten suunnittelusta vastasi seminaarin lehtori arkkitehti Yrjö Blomstedt (1839–1912).
Piirustuksessa vasemmalla on suunnitelma kahden alun perin asuntolahuoneiksi rakennettujen tilojen yhdistäminen laulunopetussaliksi purkamalla väliseinä. Alun perin Yrjö Blomstedtin luonnospiirustuksen pohjalta on Waasan lääninarkkitehti A:W.Stenfors laatinut kyseisen piirustuksen vuonna 1909. Keskellä on kuva laululuokasta 1930-luvulla. Kuvassa näkyvä jugend-ornamentti otettiin esiin restaurointia varten tehdyissä maalaustutkimuksissa.
Sota-aikana 1939–1945 Seminarium toimi paikkana, josta sotaan lähtevät saapuivat noutamaan varusteitaan. Vähitellen rakennus päätyi huonoon kuntoon, sillä sotien jälkeen kunnostusvaroista oli puutetta.
Korkeakoulun Aallon uudisrakennusten valmistumisen jälkeen tuli aika kunnostaa alueen seminaarinaikaiset kivirakennukset. Työt aloitettiin Seminariumista, joka tuolloin tunnettiin nimellä Vanha juhlasalirakennus. Rakennushallituksen arkkitehdin Kyllikki Syvärannan suunnittelemat muutos- ja korjaustyöt tehtiin vuosina 1961 – 63. Rakennuksen talotekniikka uusittiin ja sisätilat modernisoitiin. Ulkoasu säilyi pääpiirteissään uusrenessanssiasussa. Sisätiloissa peiliovet korvattiin laakaovilla, lattiat pinnoitettiin vinyylilaatoilla ja paneelikatot levytettiin peittoon. Uunit purettiin muutamaa kappaletta lukuun ottamatta. Opetustilojen lisäksi rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen sijoitettiin korkeakoulun museo ja vahtimestarin asuinhuoneisto.
Restaurointi 2007 - 2010
Seminarium-rakennus oli 1960-luvun asussa 2000-luvun alkuun saakka. Restauroinnin varsinainen suunnittelu alkoi kesäkuussa 2006 ja työmaavaihe elokuussa 2007. Restaurointi valmistui keväällä 2010.
Seminariumin peruskorjaus- ja restaurointihankkeessa oli tavoitteena säilyttää ja palauttaa rakennukseen eri aikoina toteutettuja tyylillisiä kerrostumia sekä kunnostaa pintoja ja uusia talotekniikkaa. Seminariumista tehtiin laaja rakennushistoriallinen tutkimus, johon pohjautuvat Museoviraston rakennukselle laatimat suojelutavoitteet. Seminariumin restaurointiperiaatteen mukaan ensimmäinen kerros palautettiin osittain jugend-vaiheen asuun ja toisen kerroksen tilat uusrenessanssiasuun. Rakennuksen kolmas kerros restauroitiin 1960-luvun moderni ilme säilyttäen.
1900-luvun alun jugendia ensimmäisessä kerroksessa
Seminariumin tehtiin 1900-luvun alussa kunnostus- ja muutostöitä. Merkittävimmät muutokset tehtiin ensimmäiseen kerrokseen. Restauroinnissa palautettiin osa tiloista jugend-asuun.
Laululuokan jugend-ornamentti vuodelta 1909 maalattiin uudelleen väritutkimuksissa selvitetyn alkuperäisen mallin mukaan. Kuvassa koristetta maalaa restaurointimaalari Jenni Joensuu Rakennusentisöintiliike Ukri Oy:stä. Valmistuneeseen tilaan on tulossa Tissarin taidekokoelman teoksia.
1880-luvun uusrenessanssi-ilme palautettiin 2. kerrokseen
Uusrenessanssi-ilme palautettiin kunnostamalla alkuperäiset säilyneet rakennusosat ja tekemällä uudestaan aiemmin jo poistetut osat tutkimuksissa selvitettyihin tietoihin perustuen. 1960-luvulla asennettujen kattojen levytysten alta paljastui helmiponttipaneelikatot. Uudet lattialankut tehtiin rakennuksesta puretuista lankuista ja osa uudesta puutavarasta. Alkuperäinen maalausasu saatiin selville väritutkimuksissa.
Vasemman puoleisessa kuvassa luentosali 203 ennen restaurointia kielistudiona. Seinien väritutkimuksissa löytyi alkuperäinen peilikehysmaalaus ja marmorointi, joiden esiinottoalue näkyy etuseinällä. Tutkimuksissa löytyi myös toinen korkeammalla sijaitseva peilikehys, joka oli tehty jo 1890-luvulla vuosikorjaustietojen mukaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa restaurointikisälli Tiina Lahikainen maalaamassa koristeviivaa esiinotetun mallin mukaan.
Toisen kerroksen käytävän kuvissa nähtävissä 1960-luvun Kipsoniittilevystä tehtyjen alaslaskujen alta paljastuneet helmiponttipaneelikatot, jotka on nyt öljymaalattu ja laseerattu. Keskimmäisessä kuvassa on nähtävissä lattiarakenteen vasat eristeiden poiston jälkeen. Uudet peiliovet tehtiin käyttäen mallina Fennicumin alkuperäisiä ovia.
Restauroinnin lähtötilanteessa juhlasali oli 1960-luvun peruskorjauksen jäljiltä maalattuna vaalein sävyin. Uusrenessanssin aikainen maalausasu oli peitetty jo 1900-luvun alussa. Restauroinnissa juhlasali palautettiin alkuperäiseen maalausasuun siinä määrin kuin se oli mahdollista väritutkimuksien perusteella. Kuvassa oikealla restaurointikisälli Tiina Lahikainen tekee konsolin kasviornamenttia sablonaa käyttäen.
1960-luku säilytettiin 3.kerroksessa
Kolmannessa kerroksessa säilytettiin 1960-luvun asu Museoviraston suojelutavoitteiden pohjalta. 1960-luvun peruskorjaus on ollut rakennuksen kannalta keskeisin muutosvaihe ja oli vielä rakennuksessa jäljellä kokonaisuudessaan.
1960-luvun asu on esimerkkinä aikansa uudisrakentamispainoitteisesta korjaustavasta. Uusien rakennusmateriaalien käytössä konkretioisoitui 1960-luvun kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen murroksen edistysusko, missä traditionaali rakentaminen nähtiin taantumuksellisena, kun katseet olivat suunnatut parempaan tulevaisuuteen. Seminaarin aikaiset rakennukset nähtiin ikään kuin tsaarin vallan symboleina kun samaan aikaan Aallon uudet korkeakoulun rakennukset olivat kohonneet alueelle modernismia edustaen.
Kaikkiaan 1960-luku oli merkittävää aikaa, jolloin kasvatusopillinen korkeakoulu muuttui yliopistoksi vuonna 1966. Seminarium oli myös ainoa alueen seminaarinaikaisista kivirakennuksista, jossa oli vielä 1960-luvun moderniasu säilytettävissä.
Suojelumääräyksen mukaan 3.kerroksen tiloissa oli lupa korvata uudella vastaavalla nykymateriaalilla rakennusosat, jotka olivat tulleet elinkaarensa päähän.
Kuvassa vasemmalla Seminariumin luentosali 304 ennen restaurointia ja oikeanpuoleisessa 3krs. oli S-rakennuksesta mielekkäin kerros säilyttää 1960-lukua, koska uusrenessanssiasun toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista huonejakomuutoksien vuoksi. Uusiin levyseiniin ei voida toteuttaa koristemaalauksia.
Rakenteet ja tekniikka
Välipohjarakenteet jouduttiin laho- ja mikrobivaurioiden takia purkamaan, mutta alkuperäiset paneelikatot saatiin silti säästymään. Uudet vaakarakenteet tehtiin kertopuusta ja vanhat eristeet korvattiin selluvillalla tai puukuitueristelevyillä. Hyväkuntoisista vanhoista vasoista tehtiin uudet porrasaskelmat. Talotekniikka uusittiin kokonaan ja rakennus varustettiin koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihdolla. Uusi tekniikka koottiin keskitetysti hissin läheisyyteen rakennuksen nivelkohtaan läpi kaikkien kerrosten.
Vasemman puoleisessa kuvassa on nähtävissä alkuperäiset lattioita kannattavat puuvasat sekä eristeenä käytetettyjen sammaleen ja savensekaisen hiekan kerrokset. Oikealla on uusi rakenne kertopuusta ja puukuitueriste.
Hankkeen osapuolia ja urakoitsijoita
RAKENNUTTAJA:
Senaattikiinteistöt Oy (15.12.2009 saakka)
Suomen yliopistokiinteistöt Oy
RAKENNUTTAJAKONSULTTIPALVELUT JA RAKENNUSTEKNINEN VALVONTA:
ISS-Proko Oy
KÄYTTÄJÄ:
Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän yliopiston museo
SUUNNITTELIJAT:
Arkkitehtisuunnittelu: Ark-Kantonen Oy/Tuija Ilves
Rakennesuunnittelu: Controlteam Oy/Matti Paalanen
LVI-suunnittelu: Chydenius Oy/Ari Takala
Sähkösuunnittelu: Protacon Engineering Oy/Juhani Nummelin
RAKENNUSURAKOITSIJAT:
Pääurakoitsija: Vaajakosken rakennuspalvelu Oy
Lvi-urakoitsija: Tekmanni Oy
Sähköurakoitsija: Kiites Oy
Automaatiourakoitsija: Cinos Solutions Oy
Maalausurakoitsijat: Maalausliike Virtanen Oy ja
Rakennusentisöintiliike Ukri Oy (erikoismaalausurakka ja väritutkimukset)
MUITA URAKOITSIJOITA, MATERIAALINTOIMITTAJIA JA MUITA YHTEISTYÖKUMPPANEITA:
JT-Asbesti Oy
Oro Oy (laatoitus- ja mattoasennukset)
Pyöräkonekoneurakointi Ari Kupianen Tmi ja Jyvässeudun pienkaivurit Oy (maanrakennustyöt)
Rakennuspelti H. Turpeinen Oy (uusi peltikate)
Uuras puu Oy (mm. uudet peiliovet ja listat)
Puusepäntyöt ja Entisöinnit Erkki Toivainen (mm. huonekalujen kunnostus, lattialankkujen työstö, uudet porrasaskelmat)
Nikari Oy (uudet irtokalusteet)
L & P Laaksonen & Poika Oy (juhlasalin valaisinten kunnostus)
Painosorvaamo Udelius Ky (pussikruunujen kunnostus)
Sotkamon urkurakentajat Oy (juhlasalin urkujen kunnostus)
TUTKIMUKSET JA DOKUMENTOINTI:
Maalaamo Akuntus Oy, Sellakka Oy ja Rakennusentisöintiliike Ukri Oy (väritutkimukset)
Jyväskylän yliopiston museo (Seminariumin rakennushistoriaselvitys, toim. Riikka Mäkipelkola ja työmaadokumentointi)
Mäkipelkola, Riikka 2008. Seminarium-rakennuksen rakennushistoriallisia vaiheita vuosina 1883 - 2006. Pro gradu-tutkielma. TAIKU.
Seitsemän tarinaa Seminariumista
Tarinat on kirjoitettu Keskisuomalaiseen juttusarjana alkuvuodesta 2010 päättyen Seminariumin valmistumiseen huhtikuussa 2010. Aineisto on julkaistu Keskisuomalaisen luvalla.
En metelöi seuraavalla kotiseutuoppitunnilla (11.1.2010)
Ensio Heleniuksen lippuluonnos (18.1.2010)
Sata vuotta vanha ornamentti löytyi (25.1.2010)
Muisto joulu- ja kevätjuhlista (1.2.2010)
Kiinnostava muotokuva (8.2.2010)
Aale Bergius nukahti uunin lämmössä (17.2.2010)
