Maija keittää – kotitalousopetuksen muistoja ja historiaa

Idea kotitalousopetukseen liittyvän näyttelyn järjestämisestä syntyi Jyväskylän kulttuuriluotsien keskuudessa kesällä 2018. Maija keittää -kotitalouskirja oli tuttu monille luotseille, ja sen toisen kirjoittajan, Alli Oksasen tiedettiin toimineen Jyväskylän seminaarin opettajana. Mutta mitä kaikkea liittyy Alli Oksaseen sekä persoonana että opettajana ja koko kotitalousopetuksen aihepiiriin? Jyväskylän yliopiston tiedemuseo näytti luotsien idealle vihreää valoa, ja kun aiempaa kokemusta museoyhteistyöstä oli jo kertynyt, alkoi helmikuussa 2019 näyttelyn hahmottelutyö.

Suunnitteluryhmään mukaan tulleet luotsit huomasivat pian, miten paljon mahdollisuuksia aihe tarjoaa: kotitalousopetuksen historia ulottuu sekä opettajien koulutukseen että opetukseen erilaisissa koulumuodoissa. Luotsit valitsivat kukin mieleisensä aihealueen ja alkoivat selvittää, miten ja milloin kotitalousopetus rantautui Suomeen. Lisäksi paneuduttiin Alli Oksasen elämään ja työhön. Päätettiin myös kuunnella, miten kotitalousopetusta muistellaan.

Kotitalousopetuksen historiassa huomio kiinnittyi alan naisvaltaisuuteen: aloite opetustarpeesta tuli Suomen naisyhdistykseltä, ja pitkään opetus oli yksittäisten, aktiivisten naisten varassa. Myös opetuksen kohteena nähtiin pelkästään naiset. Vasta peruskoulun myötä 1980-luvun opetussuunnitelmissa alettiin korostaa tasa-arvoisuutta. Kotitalousopetuksen arvostusta on koetettu nostaa kehittämällä siitä omaa tieteenalaa. Sen yhteyksiä muihin tieteenaloihin on haluttu tuoda esille – samoin kuin kouluopetuksessa laajentaa alaa pelkästä ruuanlaitosta perheen ja yhteisön suuntaan.

Kulttuuriluotsit ovat edistäneet näyttelyprojektia innolla, vaikka keväällä koronapandemia katkaisi täydessä vauhdissa olleen työn puoleksi vuodeksi. Luotseille näyttelyprosessiin osallistuminen ammattilaisten rinnalla on ollut mielenkiintoinen kokemus. Osa luotseista esimerkiksi uppoutui lähdekirjojen penkomiseen, mistä on pystytty hyödyntämään vain pieni palanen.

Näyttelyn on suunnitellut ja toteuttanut ryhmä Jyväskylän kulttuuriluotseja yhdessä Jyväskylän yliopiston tiedemuseon kanssa. Kulttuuriluotsit ovat Jyväskylän kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia vertaisohjaajia, joiden seurassa kuka tahansa voi lähteä tutustumaan kaupungin kulttuuritarjontaan. Toivottavasti museoiden ja vapaaehtoisten yhteistyö saa tästä näyttelystä lisäpotkua ja kehittyy yhä monipuolisemmaksi!

 Näyttely on esillä 28.10.2020-29.5.2021 Jyväskylän yliopiston tiedemuseon Näyttelykeskus Soihdussa (Seminaarinmäki, S-rakennus) ke-pe 12–17, la 12–16.
Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lisätiedot:
kampusmuseo[at]jyu.fi