Historia

Seminaarinmäen koulupuutarhan ja kasvitieteellisen puutarhan historiaa

 

 

 

Seminaarinmäki on ainoa Suomessa täysin yhtenäisenä säilynyt historiallinen kampusalue. Kaikkia muita kampuksia Suomessa on kaupunkirakenne pilkkonut osiin ja kaupunki on tunkeutunut kampusalueen sisään – joko uudisrakennuksin jotka eivät kuulu koulutuslaitokseen tai koulurakennusten muuttuessa palvelemaan muita tarkoituksia. Seminaarinmäen pysyminen irti muusta kaupunkirakenteesta oli pitkälti seminaarin perustajan ja ensimmäisen johtajan Uno Cygnaeuksen (1810-1888) ansiota – Cygnaeuksen ihanteena oli maalaisseminaari, jossa opettajalaitos miellettiin erilliseksi kaupungin muista toiminnoista ja sijainninkin tuli olla etäällä kaupungin ydinalueista. Seminaaria suunniteltiinkin alunperin etäämmälle kaupungin keskustasta.

Kuvien tiedot tulevat näkyviin viemällä hiiren kursori kuvan päälle. Mobiililaitteella ottamalla kuva esikatseluun (pidä hetki sormea/ kosketuskynää kuvan päällä).

DUO_K2311_11_K2311_11_Seminaarin johtajan asunto1930-40.jpg

SEMINAARINMÄEN KOULUPUUTARHAN SYNTY 

Jyväskylän opettajaseminaari oli Suomen ensimmäinen kansanopetuksellinen opettajaseminaari ja se aloitti toimintansa 1863 Jyväskylässä nykyisen Cygnaeuksen puiston alueella vuokrakiinteistössä. Suomen ensimmäinen valtiorahoitteinen koulupuutarha syntyi kun opettajaseminaarille ryhdyttiin rakentamaan uusia ja pysyviä rakennuksia harjupelloille Jyväskylän keskusta-alueen laitamille. Seminaarinmäen ensimmäinen rakennuskausi ajoittui vuosien 1879-1883 välille ja Konstantin Kiseleffin suunnittelemat tiilirakennukset kohosivat Seminaarinmäen rinteisiin.

Heti alusta alkaen alettiin suunnittelemaan myös koulupuutarhaa opettajaseminaarin yhteyteen. Opetuksellisen funktion lisäksi puutarhalle kerättiin myös kasvikokoelmaa joten kasvitieteellisestä puutarhasta voitaisiin oikeastaan puhua jo 1880-luvulta alkaen. Ensimmäiset puutarhasuunnitelmat Seminaarinpuistolle laati silloinen Helsingin kaupunginpuutarhuri L.A. Jernström vuonna 1882. Valitettavasti alkuperäinen suunnitelma eikä juuri tietojakaan (karttoja, valokuvia) ole säilynyt tästä Seminaarinpuiston alkuperäisestä suunnitelmasta. Alueella joka tapauksessa säästettiin puustoa sen luontaisilla esiintymisalueilla ja omenatarhasta tuli suuri, Mäki-Mattiin päin tiedetään rakennetun korkean lauta-aidan koska asuinalueella oli tuolloin rauhaton maine. Seminaarille myös luovutettiin harjun kupeesta metsä-, pelto- ja niittymaata (hevosten laidunnukseen). Entisen Mattilan talon pelloille perustettiin mittavat viljelysmaat. Seminaarilla oli myös alusta alkaen ulkopuolista työvoimaa ja oma puutarhuri.  

DUO_K4326_27_1_Jyvaskylan seminaari naisosaston internaattirakennus.jpg

Alkuperäisen suunnitelman voidaan päätellä noudattaneen ainakin osittain saksalaisen Gustav Meyerin suunnitteluperiaatteita, sillä Jernströmillä oli työssään Saksassa ollut yhteyksiä Meyeriin ja Saksassa oli todellinen puistojen rakentamisbuumi 1800-luvun loppupuolella. Puistojen nousukauteen vaikuttivat etenkin porvariston makutottumukset ja kasvavista kaupungeista syntyvä tarve viheralueiden kehittämiselle. Meyerin näkemyksistä Seminaarinpuistoon kopioitui todennäköisesti ainakin maisemapuistojen suunnitteluperiaatteet ja ihanteet. Puistosuunnitelmilla haluttiin luoda vapaamuotoisesti kasvavia maisemakokonaisuuksia, eräänlaisia ihannemaisemia joissa tuli olla harmoniaa ja maalauksellisuutta. Puistoilla katsottiin olevan terveyttä edistävä ja esteettisesti kasvattava vaikutus – katsojaa oli tarkoitus johdatella sivistyneesti läpi levähdyspaikkojen ja polkuverkostojen.

seminaarinpuisto_duo k13932-20_aaro_sive1920-luvulla.jpg

Merkittävimpiä (jo kadonneita) elementtejä alkuperäisessä Seminaarinpuistossa olivat ainakin näköyhteys Jyväsjärvelle, jonne puistosta johti koivukujanne sekä valtavat marja- ja hedelmätarhat. Jyväsjärven rannassa oli seminaarin uimahuone sekä venelaituri. Suuren hedelmätarhan tiedetään sijainneen nykyisen Lähde-rakennuksen paikalla.

DUO_K1637_2_K1637_2_Postikortti- seminaarin naisosaston rakennukset.jpg

Formaaleja elementtejä ei liene Seminaarinmäen maisemapuutarhassa ollut kuin aivan rakennusten läheisyydessä, missä koristekasveja ja kukkapenkkejä yleensä pidettiin osoittamassa maiseman hierarkiaa ja rakennusten arvokkuutta. 1905 rakennetun jugend-henkisen Villa Ranan puutarhaan sen sijaan kuului muodollisempiakin elementtejä kuten muotoonleikattuja pensaita.

Moirislampi oli alun perin seminaarin rakennusvaiheen vesivarannoksi syvennetty kosteikko Seminaarinmäen kosteimmalla osalla. Myöhemmin lampea kaivettiin suuremmaksi ja siitä muodostui suosittu seminaarin opiskelijoiden ajanviettopaikka. Lampi nimettiin Moirislammeksi muinaisen Egyptin makeavetisen tulvajärven Moeriksen innoittamana. Lammelle rakennettiin myöhemmin myös saari, huvimaja sekä siltoja. Lammella vietettiin erinäisiä juhlallisuuksia ja vapaa-aikaa, naisopiskelijoiden nunnakulkueen saattoi nähdä kiertävän lampea ja tiedetään lampeen upotetun myös kurssikirjoja lukukauden loppuessa. Alkuperäinen Moirislampi täytettiin 1920-luvulla ja paikalle tehtiin palloilukenttä, nykyinen Moirislampi sijaitsee alkuperäisestä lammesta poikkeavassa paikassa ja kaupungin mailla.

DUO_K1949_42_Naisseminaarilaisia Moirislammella1915.jpg

SEMINAARIN KOULUPUUTARHA

Puutarhaopetus koulupuutarhan alueella ei alun perin ollut kovin suunnitelmallista, seminaarissa keskityttiin enemmänkin käytännön puutarhatöiden tekemisen opetteluun kasvitieteen opiskelun sijasta. Varsinaisen puutarhaopetuksen voidaan katsoa alkaneen 1890-luvulla, jolloin puutarhanhoito koki muutenkin nousukautta Suomessa. Puutarhaseuroja perustettiin ja ensimmäinen suomenkielinen puutarhalehtikin alkoi ilmestymään. Samalla kansakoululaitos myös kasvoi ja opetus alkoi muuttua suunnitelmallisemmaksi. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä koulupuutarha-aate olikin Suomessa voimissaan ja hyötykasvien viljely muuttui Seminaarinmäelläkin suurimittaiseksi.

DUO_K2770_04_A_Naisseminaarilaisia puutarhanhoitokurssilla_FransKustaaVäinölän_kanssa1913-15.jpg

Parhaimmillaan koulupuutarhan alueilla Seminaarinmäellä oli mm. yli 1000 marjapensasta, suuret kasvimaat ja tuottava hedelmätarha. Puutarhan satoa käytettiin opettajaseminaarin keittiössä mutta myös myytiin torimyyntipaikalla jyväskyläläisille. Seminaarin puutarhasta myytiin ainakin viherkasveja, hyödettyjä kukkasipuleita, marjoja, hedelmiä, vihanneksia, kukkakimppuja ja leikkokukkia, taimia ja kukkamultaa. Omenanviljelyä haluttiin Suomessa valtion taholtakin lisätä ja oppeja levittää ympäri maan myös seminaarin opettajien ja oppilaiden kautta.

DUO_K2753_22_Seminaarinmaki 1929.jpg

Seminaarinpuistossa sijaitsi myös kasvihuone 1880-luvulta saakka. Alkuperäinen puurakenteinen kasvihuone purettiin 1900-luvun alussa. W.Polonin suunnitelmien pohjalta rakennettiin uusi kasvihuone (1901), jota myöhemmin myös laajennettiin (1928). Seminaarin kasvihuoneessa kasvatettiin etenkin viherkasveja ja hyödettiin kukkasipuleita kukkaan talvikaudella. Viherkasveja kasvatettiin luokkahuoneisiin sijoitettavaksi sekä luonnontieteiden opetusmateriaaleja varten. Kasvihuonetta sijaitsi aina 1960-luvulle saakka Yrjö Blomstedtin suunnitteleman Villa Ranan (1905) puutarhassa. Kun puutarhaopetus loppui 1960-luvulla (silloin kasvatusopilliseksi korkeakouluksi muuttuneessa opettajankoulutuslaitoksessa) purettiin myös vanha kasvihuone. Kasvihuone sijaitsi nykyisen Villa Ranan puutarhan muurin viereisellä rinteellä.

DUO_K1555_38_JKK-n kasvihuonerakennus, kasvitarha ja Villa Rana1947-49.jpg

Itsenäistymisen jälkeen luonnontieteiden opetus ja kasvitarhanhoito kuuluivat opetussuunnitelmiin. Seminaarinpuistossa oli hyvin aktiivinen vaihe: kokeiltiin mm. mehiläistenhoitoa vaihtelevalla menestyksellä ja kasvilajisto monipuolistui. Seminaarinpuiston kukoistusajan voidaan sanoa olleen vuosien 1891-1934 välissä, vielä 1930-luvulla puiston sanottiin olleen kaupungin kaunein ja sen hoitotaso oli hyvin korkea. Toiminnallisuus alettiin kuitenkin pikkuhiljaa näkemään puistojen yhtenä ydinarvona ja näiden toimintojen sijoittaminen alkoi vaikuttaa vanhan maisemapuiston rakenteeseen. Myös elintarviketuotannon lisääminen tuli yhä tärkeämmäksi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä koettujen nälkävuosien jäljiltä ja hyötykasvien viljely vei yhä enemmän tilaa.

DUO_K1573_132_Kalle Kalervo tarkastamassa kasvilavaa1909-20.jpg

KASVATUSOPILLISEN KORKEAKOULUN AIKA JA YLIOPISTO

Opettajaseminaari oli muuttunut ylioppilaspohjaiseksi kasvatusopilliseksi korkeakouluksi 1934 uudenlaisine tilatarpeineen ja sotavuodet 1939-1943 kohtelivat Seminaarinpuistoa karusti puutarhan jäädessä useaksi vuodeksi sota-aikana hoitamatta. Puutarhaa kuitenkin vielä kunnostettiin etenkin oppilastöinä mutta 1950-luvulta eteenpäin tapahtunut lisärakentaminen entisille Mattilan talon pelloille päin (Seminaarinmäestä lounaasen) muutti Seminaarinpuiston useaksi vuodeksi rakennustyömaaksi. Vanhat kasvimaat ja puiset talous- ja asuinrakennukset pelloilta purettiin ja kampuksen painopiste siirtyi uudelle Alvar Aallon suunnittelemalle kampukselle.

aallonpuistoa 1970-luvulla.jpeg

Aallon suunnitelmien mukainen muuri rakennettiin erottamaan vanha koulukasvimaa ja kasvihuone (Villa Ranan puutarha) erilleen Aallon kampukselle johtavasta tiestä.

DUO_K4388_138_Kasvihuone ja puutarha Kuvaaja Juhani Kirjonen 1961-64.jpg

Kasvatusopillinen korkeakoulu muuttui yliopistoksi vuonna 1966 ja opetustoiminta siirtyi kokonaan luokkahuoneisiin ja puutarhaopetus loppui. Kasvihuone Villa Ranan rinteessä purettiin 1969 ja vanha Seminaarinpuisto joutui sopeutumaan Aallon kampuksen suunnitelmiin. Jonkun verran hyötyviljelyksiä kuitenkin ylläpidettiin kampuksella aina 1970-luvulle saakka ja Seminaarinpuistoa hoidettiin tavanomaisen viheralueen mukaisesti, ilman opetustarkoitusta.

DUO_K1225_388_Vasemmalla yliopiston paarakennus, oikealla Lyhty ja Lozzi_kuvaajaTapio Saarinen1972.jpg

TÄYDENNYSRAKENTAMISEN AIKA

Vanhaa Seminaarinpuistoa pilkkoi osiin myös 1970-luvulla tapahtunut lisärakentaminen vanhojen seminaarin rakennusten seassa. Alun perin Alvar Aallon suunnittelema täydennysrakentaminen siirtyi Arto Sipiselle Aallon luovuttua paljon vastustusta saaneesta projektista. Myös Arto Sipisen suunnittelemat lisärakennukset kohtasivat runsaasti vastustusta ja syttyi nk. puistosota jossa mielipiteitä vaihdettiin kiivaasti hankkeen puolesta ja vastaan. Puistosota syttyi huolesta, että vanha Seminaarinpuisto olisi nyt lopullisesti tuhoutumassa. Kompromissiin päästiin kun kirjastorakennusta saatiin siirrettyä muutamia metrejä kohti kaupunkia ja vanhasta puustosta säilyi näin pieni osa. Arto Sipisen uudisrakennukset toivat odotetun helpotuksen yliopiston tilaongelmiin ja sulautuivat Seminaarinmäen rinteeseen luontevasti. Täydennysrakentaminen kuitenkin hävitti vanhan Seminaarinpuiston keskeisimmät maisemapuiston elementit ja pirstoi puistoalueen lopullisesti osiin.

DUO_K1225_415_Puiden kaato yliopiston puistossa1972_kuvaaja Ritva Saarinen.jpg

Vuonna 1974 silloinen biologian laitoksen professori Mikko Raatikainen ehdotti uudenlaisen viheraluepuutarhan perustamista tukemaan biologian opintosuunnan opetusta. Viheraluepuutarha oli muunnos kasvitieteellisestä puutarhasta ja sen suunnittelutyö käynnistyi varsinaisesti vuonna 1980 jolloin luotiin yleissuunnitelma kampuksen viheralueille perustettavasta viheraluepuutarhasta (Virve Veisterä). Seminaarinmäki nähtiin tässäkin vaiheessa suunnitelman keskeisimpänä alueena. Suunnitelma oli suuriluontoinen ja sen toteutus jäi Seminaarinmäelläkin keskeneräiseksi, kaupungin mailla sijaitsevan uuden Moirislammen puiston kunnostusta lukuun ottamatta.

Yliopistolle perustettiin vuonna 1989 viheraluepuutarhan amanuenssin toimi ja yliopiston viheralueet saivat virallisen kasvitieteellisen puutarhan statuksen vuonna 1990. Seminaarinmäen harjumaisema ja koulupuutarhan jäänteet olivat kuitenkin jatkuvasti uhattuna joten silloinen Rakennushallitus teetti Jyväskylän yliopiston maankäyttösuunnitelman, jonka keskeisin tavoite oli eheyttää alueen maisemakuvaa. 1990-luvun loppuvuosina järjesteltiinkin alueen paikoitusta, kulkuväyliä sekä kasvillisuutta uudelleen.

DUO_K2394_05_Kuvia kampusalueelta ja kaupungilta- Villa Rana1996.jpg

Maisema-arkkitehti Juhani Rajalan suunnittelemaa Mattilanniemen puistoa alettiin rakentaa vuonna 1984, jolloin kampuksen lisärakentaminen eteni Mattilanniemeen ja alueen rakennukset valmistuivat. Kaupunginpuoleisen pohjoisosan suunnitelmasta vastasi Rajalan vihersuunnitelmaa osin hyödyntänyt Irmeli Kurttila. Suurin osa Mattilanniemen puistoalueen istutuksista on tehty 1990-luvun alussa ja alueelle muodostui mittavat kasvikokoelmat. Ylistönrinne rakentui Jyväsjärven toiselle rannalle 1990-luvulta alkaen, rakentaminen keskitettiin rinteeseen ja järven ranta jätettiin kulkuväyläksi.  Alueen ensimmäiset istutukset tehtiin kesällä 1991 Juhani Rajalan suunnitelman mukaan, mutta rakennuksia ympäröivät istutukset on suunnitellut arkkitehtitoimisto Sipinen.

2000-LUVUN MUUTOKSIA

2000-luku on ollut Jyväskylän kasvitieteelliselle puutarhalle suurten muutosten aikaa. Kasvitieteellisen puutarhan ensimmäisen amanuenssin toimessa ansioitunut Hillevi Kotiranta eläköityi vuonna 2015 ja kampusalueen omistajaksi tuli Suomen Yliopistokiinteistöt (SYK Oy) vuoden 2010 yliopistolain uudistuksen myötä. Myös Seminaarinmäen puistoalueen kokonaisvaltainen kunnostus ja restaurointi aloitettiin vuonna 2012. Suunnittelutyö, josta vastasi Maisemasuunnittelu Hemgård Oy, tehtiin tarkkojen historia-, maisema- ja ympäristöselvitysten pohjalta. Ensimmäisenä kunnostettiin puiston vanhinta osaa ja myöhemmin edettiin Aallonpuiston puolelle. Koko kunnostustyön kantavana ajatuksena oli säästää ja suojella Seminaarinmäen uhanalaisia maisemapuiston piirteitä ja historiallisia kasveja sekä kerrostumia. Vuonna 2022 saatiin yliopistolle jälleen kasvitieteellisen puutarhan suunnittelijan toimi ja lisäksi Euroopan komissio myönsi huhtikuussa 2022 Jyväskylän Seminaarinmäen kampukselle ensimmäisenä Suomessa ja Pohjoismaissa Euroopan kulttuuriperintötunnuksen.

Lue lisää täältä: EHL-tunnus Seminaarinmäelle.

Lähteet ja lisätietoa seuraavissa julkaisuissa:

Mari Forsberg: 125 vuotta Seminaarinmäen puistoalueiden historiaa (Julkaisija: Alvar Aalto Säätiö, Alvar Aalto-museo, Senaatti-kiinteistöt 2008)

Anna Karjula: Jyväskylän seminaarin puutarha ja Seminaarinpuisto vuosina 1863-1934 (Pro gradu-tutkielma Jyväskylän yliopisto 1998)

Jussi Jäppinen (toim.): Pikkukaupungin pihoja ja puistoja. Kaupunkivihreän kehitysvaiheita Jyväskylässä (Julkaisija: Jyväskylän Puutarhaseura, Jyväskylä Seura 1996)

lähde_ulkokahvila.jpg

TERVETULOA TUTUSTUMAAN

Jyväskylän yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan!

Jyu_puutarhalogo.png

Ulkoalueet ovat aina avoinna kaikille kävijöille ja kasvikylttejä löytyy etenkin Seminaarinmäen ja Aallonpuiston alueelta.

Katso tai tulosta täältä kartta omatoimikierrokselle Seminaarinmäen puutarhaan.

Lähtöosoite: Seminaarinkatu 15, 40100 Jyväskylä.