Opiskelijoiden kampus
Ilokivi
Seminaarilaisilla oli tapana kokoontua toivottamaan kevät tervetulleeksi Seminaarinmäen länsipuolella olevalle Ilokivelle, suurelle siirtolohkareelle, jonka nimi juontuu Kantelettaren runosta. Kivelle keräännyttiin laulamaan ja konsertoimaan kaupunkilaisyleisölle. Myöhemmin perinnettä jatkettiin pienimuotoisemmin tenttikausien loppumisen kunniaksi sekä entisten seminaarilaisten luokkakokousten yhteydessä.
”Lähtiessä laulamahan,
saa'essa sanelemahan
istumma ilokivelle,
laulupaaelle panemma,
kiven kirjavan selälle,
paaen paksun pallealle.”
Kanteletar, toinen kirja, runo 270
Opiskelijoiden asuminen
Seminaarin aikaan muualta kotoisin olevat opiskelijat asuivat Seminaarinmäellä asuntoloissa eli internaateissa, jotka sijaitsivat Educa- ja Fennicum-rakennuksissa. Korkeakoulun aikana opiskelijamäärät kuitenkin kasvoivat, sillä sodan jälkeen oli tarve kouluttaa uusia opettajia. Vuonna 1954 tilanpuutetta helpottamaan valmistui opiskelija-asuntola Naatti eli nykyinen Philologica-rakennus. Vielä 1950-luvulla asuntoloissa oli tarkat säännöt asumisesta ja varsinkin vierailuista. Etenkin mies- ja naisasuntoloiden välillä säännöistä joustettiin vain erityistapauksissa, jollaisia olivat Lucian päivän vastavuoroiset vierailukulkueet. Silti ei ollut harvinaista, että alimman kerroksen ikkunoista pujahteli opiskelijanuorukaisia naisten asuntolaan.
Opiskelijoita on kaikkina aikoina majoittunut vuokralaisina opinahjon lähettyvillä asuneiden kaupunkilaisten koteihin, kuten Tyyne Valkeajärven pitämään Mammalaan. Myös Mattilanpellon ja Kukkumäen omakotitaloista on opiskelijoille tarjottu vuokra-asuntoja. 1960-luvun lopulla opiskelija-asuminen koki täysin uuden käänteen, kun ylioppilaskunta aloitti – ahkeran rahankeruun siivittämänä – ylioppilaskylän rakentamisen uudelle asuinalueelle Kortepohjaan.
Moirislampi
Egyptiläisen tulvajärven mukaan nimetty tekolampi rakennettiin seminaarin vesivarannoksi paloturvallisuussyistä 1880-luvun alussa. 1920-luvun lopulla täytetty lampi sijaitsi G-rakennuksen lähistöllä ja oli nykyistä, Suomalaisen Musiikkikampuksen vieressä sijaitsevaa Moirislampea paljon suurempi. Lammessa oli kaksi lahdeketta, saari, silta ja huvimaja. Seminaarin oppilaat viettivät viihtyisällä lammella mielellään vapaa-aikaansa. Naisopiskelijat, tulevat ”kansankynttilät”, juhlistivat kevätlukukauden loppua nunnakulkuein: he kiersivät seminaarin alueella ja lopulta lammen ympäri lakanoihin kietoutuneina ja palavia kynttilöitä kantaen. Opiskelijoilla oli myös tapana upottaa tentittyjä kirjoja lampeen. Yksi suosittu uhri oli ruotsin kielen alkeiskirja ”Alkeis-Jussi”, jolle myös pidettiin keväisin hartaat ”hautajaiset” Moirislammen rannalla.
Tanssi- ja juhlapaikat kampuksella
Juhlia ja juhlapyhiä on opiskelijoiden keskuudessa aina vietetty yhteisissä tapahtumissa. Musiikki ja teatteri ovat olleet tärkeä osa juhlintaa – puhumattakaan tansseista. Kun seminaarin aikaan korkeintaan leikittiin piirileikkejä Ryhtilässä ja Seminariumissa, korkeakoulun ja yliopiston opiskelijat saivat pitää vapaamuotoisemmin tansseja. Vuonna 1954 valmistunut Lozzi ja vuonna 1964 valmistunut ylioppilastalo Ilokivi olivat erityisen suosittuja tanssipaikkoja.
Taavettilan riihi
1900-luvun alkupuolella pohjalaiseksi pirtiksi kunnostettu riihi tarjosi Jyväskylän seminaarin ja kasvatusopillisen korkeakoulun opiskelijoille paikan, jonne kokoonnuttiin maakuntaperinteiden hengessä illanviettoihin laulamaan, tarinoimaan ja kuuntelemaan vierailevia esiintyjiä. Riihi toimi oppilaskuntien ja myöhemmin ylioppilaskunnan kerhojen ja yhdistysten kerhohuoneena 1960-luvulle saakka. Vielä nykyäänkin riihi tarjoaa tunnelmallisen ympäristön erilaisille kulttuuritapahtumille.