Viljelykohteet

Kasvitieteellisen puutarhan alueella voi törmätä muutamissa paikoissa myös viljelylaatikoihin. Osa viljelykohteista on pysyviä ja osa sijoitettu paikalleen väliaikaisesti. Viljelylaatikoissa kasvatetaan niin hyöty- kuin koristekasvejakin ja niitä hoitavat kohteesta riippuen joko yliopiston henkilökunta tai oppilaat.

Kotitarveviljely voi parhaimmillaan edistää yksilön hyvinvointia, vähentää kasvihuonepäästöjä sekä monipuolistaa alueen kasvillisuutta. Viljelykohteita- ja paikkoja tarjoamalla pyritään innostamaan ihmisiä kotitarveviljelyyn sekä kasvi- ja luontoaiheiden äärelle myös kaupunkiympäristössä.

viljelykohde.jpg

Kesäkaudella 2023 viljelylaatikoita löytyi Mattilanniemen rakennusten sisäpihalta sekä Seminaarinmäeltä G-rakennuksen pihamaalta. Mattilanniemen viljelylaatikoita viljelevät informaatioteknologian tiedekunnan opiskelijat, ja G-rakennuksen viljelylaatikoita yliopiston opiskelijat sekä henkilökunta.

Villa Ranan puutarhassa sijaitsee kaksi suurehkoa viljelylavaa, joista toinen toimii kasvitieteellisen puutarhan hätätaimistona ja jatkokasvatuspaikkana ja toiseen kylvettiin keväällä 2023 kesäkukkia JYUnioreiden luontokerholaisten toimesta. Tapahtumassa kerholaiset pääsivät oppimaan puutarhataitoja ja kylvämään kukkia myös kotiinviemisiksi.

jyuniorit_kylvötalkoot2023_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Annathan yliopiston viljelykohteiden kasvien kasvaa rauhassa ohikulkijoiden silmäniloksi ja hyönteisten sekä hoitajiensa hyödyksi!

mattilanniemi_viljelylaatikot3.jpg